Pennut

Jalostuskoiramme ovat terveitä ja hyväluonteisia rodun edustajia. Terveystarkastusten lisäksi koirat on tutkittu laajasti geenitesteillä, jossa on käyty läpi mm yli 200 erilaista koirien periytyvää sairautta. 
Kaikki pennut rekisteröidään Suomen Kennelliittoon ja Ruokaviraston koirarekisteriin. 

Olemme jäseniä Suomen Kennelliitossa, Pienpystykorvat Ry:ssä ja SuKoka:ssa

Pennut kasvavat osana perhettä osallistuen pienestä pitäen tavalliseen kotielämään ja tutustuen vieraisiin ihmisiin ja muihin koiriin. Ulkoilu on osa pentujen elämää sääolosuhteet huomioon ottaen. 
Ennen luovutusta pennut ovat useamman kerran madotettuja, tunnistusmerkittyjä ja eläinlääkärin terveystarkastamia.

Silloin tällöin etsimme luotettavia ja yhteistyökykyisiä perheitä sijoituskodeiksi. 

  

Jos olet kiinnostunut pennuista,  laita meille sähköpostia ja kerro itsestäsi, perheestäsi, mahdollisesta harrastustoiveesta, aiemmasta koirakokemuksestasi ja onko pennun sukupuolella merkitystä.  

  


Myytävänä kaksi 28.8.2026 syntynyttä kermasoopelin väristä urospentua.
Kuvat alempana. 

Molemmilla vanhemmilla polvet 0/0 ja terveet silmät. 
Eläinlääkärintarkastus pennuille tehty 12.10. Molemmat pennut saivat pentutarkastuksen todistukset ilman  huomautuksia. 
Pennuille tulee piilevän vian turva 2 vuoteen saakka. 

Luovutus alkaen 6.11.2026

Hp 2000€


Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita